PEIKKOLA.NET
» etusivu
» tiimi
» in memoriam
» omistaja
» blogi
» galleria
» muuta

mirandos tigr by your side

Virallinen nimi » Mirandos Tigr By Your Side
Kutsumanimi » Boltsi, Bollero
Syntynyt » 08.07.2007
Rekisterinro » SRK LO 77252
Sukupuoli » Naaras (steriloitu)
EMS - koodi » RAG n 21
Kasvattaja » Mirandos, Riitta Paakki
Omistaja » Aki & Annika Virtanen
Isä » IC MT Dolls Mysterious Mico
Emo » Josephina á Chardani
Tittelit » ei ole
Näyttelytuloksia » ei ole

Heippodei ! Olen Boltsi, yli vuoden vanha kaunis neitokainen. Toivon että tutustut minuun paljon tarkemmin, koska vaikka olen ragdoll, en muistuta luonteeltani yhtään ragdollia ! Olen hyvin kiintoisa persoona niin ulkoa kuin sisältäkin, joten luethan kaiken tarkkaan !

ensimmäinen päivä

Ballero-neiti saapui aivan yllättäen 15.10.07. Neidon piti saapua vasta pari päivää myöhemmin, mutta vanhempien yllätyksenä pelatessamme, pelatessamme xboxilla, Ballero tulla tupsahti ovesta sisään. Tietysti olimme aivan innoissamme, ja tuolloin vielä hengissä ollut Sepi-poika ei edes tajunnut että jotain suurta oli tapahtunut. Vasta kun raahasin sen eteiseen se alkoi kummastella pientä valkoista palloa, joka kummasti alkoi sille kyömyilemään.

Ballero sopeutui heti samana iltana uuteen kämppäänsä, Sepi oli niin pelokas ettei tuttavuutta uuden karvapallon kanssa tehty. Kotimatka Riitalta uuteen kotiin oli ollut hiukan pelottava; Ballero oli saanut kohtauksen ja purrut sekä raadellut isäntää käteen tämän koittaessa rauhoitella. Saapuessaan Boltsi oli kuitenkin rauhallinen. Illalla se innostui leikkimään hiirellä kuin olisi meillä aina asunut, ja Sepi katseli kateellisena vierestä. Boltsi jatkoi tutkimusmatkojaan myöhään iltaan, kunnes nukahti lipaston päälle. Muutaman kerran se onnistui Sepille kurnuttamaan ja näyttämään karvojaan, mutta Sepiukko ei tajunnut Balleroa yhtään. Sepi sai pari kertaa vähän tytölle sähistyä kun liikaa ahdistelua, mutta loppu ilta sujui rauhallisemmissa merkeissä.

Pöntöllä tai syömässä Boltsi ei ekana iltanaan käynyt, eikä tyttö yöllä edes itkenyt !

yleisesti ottaen

Ballerossa ei ole häivähdystäkään ragdollia, paitsi tietysti syvänsiniset silmät. Ballero on näitä uusia kuviointeja, Ruskeatabbynaamio Colorpoint, ja ulkonäön lisäksi myös luonne on aivan perinteisen ragdollin vastainen.

Ballero ei ole kovinkaan ihmisystävällinen. Se on pikemminkin oman tiensä kulkija, haluaa olla omissa oloissaan. Välillä se saa hellyydenpuuskia ja ryntää syliin kehräyksen saattelemana. Boltsi on muuten energinen ja utelias. Sen iltaiset riehumiset ovat jo tulleet tutuiksi, ja niihin tottuu aikanaan. Boltsi on semmoinen, että ulko-oven käydessä se juoksee eteisen ovelle päätä pahkaa, ja mikäli mahdollisuus vapauteen sattuu, se juoksee pää kolmantena jalkana ulko-ovesta ulos. Kyllä, oli virhe viedä tyttö viime kesänä pari kertaa valjaissa ulos. Boltsi meni aivan sekaisin ruohosta ja ötököistä, ja alkoi huutaa oven takana meidän ollessa ulkona. Onneksi se on jo hellittänyt paljon, ja tyttö ei enää haikaile ulos.

Ballero ei ole sylissä viihtyvää tyyppiä, se tulee syliin jos haluaa, sitä ei voi pakottaa, jos ei halua saada kynsiä lihaansa. Ballero on kova puolustamaan itseään, ottaen huomioon ensimmäisen pesuretken. Pesuretki päättyi siihen, että Boltsi roikkui isännän kädessä kynsin hampain puolen metrin korkeudessa, ja emäntä huutaa täysiä. Se siitä sitten Ballero :-D

Ballero onn luonteestaan huolimatta rakas. Sen hellyydenosoituksia on osattava arvostaa, ja ne pienet huomaamattomatkin pitää huomata.

Lempiruoka » tonnikala, katkaravut, kala Paras ihminen » Rosa.
Lempikaveri » MÖGÖ ! Lempilelu » nahkahiiri
Paras nukkumapaikka » kaapin päällä Parhaat asiat » riehut, herkkuruoat

Riehuhetket Möykyn kanssa ovat hauskaa katseltavaa. Boltsi jäi kovasti kaipaamaan Sepiä tämän liihotellessa sateenkaarisillalle, ja Möykky täytti hyvin Sepin paikan Boltsin sydämessä. Nyt nämä kaksi ovat ylimpiä ystävyksiä, ja aina Möykyn ollessa poissa, Boltsilla on kauhea ikävä poikaa.

sukutaulu

Boltsin suku se vasta siniveristä onkin. Balleron isällä Micolla on jälkeläinen asustamassa Brunein kruununprinssin luona, ja on yksi hänen lempikissoistaan ! Boltsin äiti Josie oli Suomen Ragdollystävät-seura ry:n VUODEN 2005 PARAS SIITOSNAARAS ! Molemmat siis saaneet mainetta ja kunniaa. Boltsi muistuttaa äitiään monella tavalla; luonteen ja ulkonäön perusteella.

Boltsilla on kaksi siskoa, Mirandos July Morning, ja Mirandos Midnight Tiger "Lulu". Katso pentuesivu.

I: IC MT Dolls Mysterious Mico II: CH Sheyenne Scout of MT Dolls III: Blossom-Time Periwinkle of Sheyenne
IIE: Sheyenne Maiden
IE: Dinunzios-Dolls Moondance Melody IEI: Petil-Lu Micah of Purrlin
IEE: Sugarpaw´s Cleo of Dinunzios-Dolls
E: Josephina á Chardani EI: Dolce Gabbana á Chardani EII: Filensio Lucas a Chardani
EIE: Ragstoroses Nakita
EE: Aimée of Angelrags EEI: Showdolls Flareon of Angelrags
EEE: Ragmeister´s Red Rose of Angelrags


Möykyn emänisä on muuten Balleron isä !

tiivistelmä

- Tykkää riehua
- Ei käy näyttelyissä
- On luonteeltaan hyvin epäragdollmainen
- Peuhaa Möykyn kanssa
- On halutessaan kovaääninen
- Ei ihmisystävällinen ja omanrauhanvaalija.

Toivon että käyt kurkkaamassa päiväkirjasta ja galleriasta Balleron elämänmenoa !